Kevätmasennus

Erityisesti keväisin voimakkaammin oireileva masennus on mulla vähän jokavuotinen vaiva. Kun aurinko alkaa paistaa ja ilmat lämpenevät, ihan pikkuasiat alkavat painaa mun mieltä: lähestyvä kesäloma ja lomasuunnitelmat, oma ulkonäkö, koulujutut ja ihan vain elämä yleisesti. Tää kaikki vaan kasaantuu ja paisuu mun päässä sellaseksi ylitsepääsemättömäksi möykyksi, joka lamauttaa ihan totaalisesti. Mä nukun tällä hetkellä viiden tai kuuden tunnin yöunia, syön huonosti tai en ollenkaan, enkä mielelläni poistu asunnosta. Mua stressaa tekemättömät kouluhommat siihen pisteeseen asti, etten pysty tekemään niitä. Mä en halua katsoa peiliin, mä en halua puhua kenellekään, enkä mä edes jaksa. Mä jaksan vain maata sängyssä mun päässä asuvien mörköjen kanssa, enkä jaksa edes nukkua jotta ne katoaisivat. Varsinkin nyt, kun oon yksin kotona, oon ihan tosi itkuherkkä ja jopa vähän pelokas, vaikka terve järki sanoo, ettei ole mitään pelättävää, kaikki on hyvin ja asiat järjestyy kunhan vain otat itseäs niskasta kiinni ja ryhdyt hommiin. Se ei kuitenkaan oo ihan niin yksinkertaista.




Yksi syy tähän oloon on varmaankin kuitenkin se, että mun lääkkeet on lopussa ja rahat on lopussa, ja sen takia joudun säännöstelemään lääkitystäni (fiksua, tiedän). Mulle on Kotkassa ollessani diagnosoitu ihana, hyvin ympäripyöreä f34.9 eli määrittämätön pitkäaikainen mielialahäiriö. Lukion alusta asti mulla ollut vaihtelevasti käytössä yhtä jos toista lääkettä, joiden käyttö on aina loppunut syystä X. Mulla on myös todettu erääseen neurobiologiseen häiriöön viittaavaa oireilua, joka yhdistettynä voimakkaaseen stressiin saattaa aiheuttaa voimakkaita ja yllättäviäkin mielialanvaihteluja, joten niitä tasoittamaan mulle on tällä hetkellä määrätty Lamictal-nimistä lääkettä, jota käytetään pääsääntöisesti epilepsian hoitoon ja ehkäisemään kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennuskausia. Mä ajattelin pitkään, ettei siitä ole mitään apua kun en sairasta epilepsiaa tai kaksisuuntaista, mutta nyt kun niiden syömistä on vähentänyt, huomaa selvästi laskun vireystilassa ja mielialassa. Vähän meinaa jännittää jo valmiiksi, millaiset olot tulee, kun saan lääkkeen taas aloitettua uudestaan täydellä teholla, kun varsinaisilta fyysisiltä vieroitusoireilta oon säästynyt ja karma tuppaa olemaan ikävä.



Kaiken tän emotionaalisen ja psyykkisen myllerryksen keskellä mä oon piristänyt itseäni valokuvaamalla aivan kamalasti kaikkea ja juomalla jääteetä viinilasista. Mulle tulee hyvä mieli ihan hassuista pikkuasioista, kuten tuosta jääteestä ja vaikkapa palkopavuista lähikaupassa. Ihan jokaisesta päivästä ei tällä hetkellä löydy hymyn aiheita, mutta onneksi aina ei tarvi löytyäkään. Joskus on ihan okei olla mieli maassa vaikka vähän pidemmänkin aikaa, kunhan muistaa, että valo loistaa kyllä tunnelin päässä, toisilla se tunneli on vaan vähän pidempi ja kaikki eivät jaksa perille yksin, vaan jonkun on autettava tuomalla valoa vähän lähemmäs.



Löytyykö täältä muita kevät- tai syysmasentuneita, tai muuten vain masentuneita? Kuulisin mielelläni teidänkin tarinanne tai vinkkinne selviämiseen.

Psst, koululaiset ja opiskelijat! Viimeisiä viedään, tsemppiä! Te pystytte siihen! ♡