Mitä siis luvassa vuodelle 2018?
Riian vanhakaupunki, kesäkuu 2017 |
Vuosi 2018 tulee painottumaan kotimaanmatkailuun.
Vaikka mä haaveilen yhä siitä, että pääsisin jonkin ihmeen kautta lähtemään Müncheniin kavereiden kanssa, on ensi vuodelle luvassa paljon ihan 100% varmojakin reissuja. Tammikuussa mua odottaa Pori, helmi-maaliskuussa Tampere, ja kesä-heinäkuussa Oulu. Lisäksi ajattelin ensi kesälle mahduttaa myös reissun Naantaliin Muumimaahan, sekä reissun jonnekin Itä-Suomen suuntaan ainaisen lännen sijaan. Myös joku pieni roadtrip olisi pienellä porukalla aivan mahtava päästä toteuttamaan!Ulkomaille suuntaavia matkoja ei sen sijaan juurikaan ole. Tallinnan ja Tukholman lisäksi näyttää siltä, että ulkomaita ei tänä vuonna tule nähtyä. Münchenin reissu on itselläni vielä vakavan harkinnan alla, vaikka lentoihin ja hotelliin neljältä päivältä ei menisikään kuin 250 euroa.
Matkojen pituuksia ja nähtävyyksiä?
Porinreissu tulee olemaan pitkä viikonloppu, jolle ei ole mitään ihmeellisempiä suunnitelmia. Tampereelle ollaan keväästä lähdössä viikonlopuksi, ja ollaan suunniteltu ainakin yhtä museokäyntiä. Oulun reissusta on tulossa pidempi, sillä paikallinen ystäväni on lupautunut majoittamaan meitä ja esittelemään meille kaupunkia keskustan ulkopuoleltakin.Tallinna ja Tukholma olisivat suunnitelmissa kesälle; en ole käynyt kummassakaan kesällä vuosikausiin, vaan kaikki reissut ovat ajoittuneet kevääseen ja talveen. Myös Naantaliin ja mahdolliselle roadtripille olisi tarkoitus keksiä aikaa kesäksi, ja mahdollinen Müncheninreissu ajoittuu huhtikuulle.
Tukholma, toukokuu 2017 |
Lyhyesti,
- kotimaan matkakohteina ovat varmasti Pori, Tampere, Naantali ja Oulu, ja jos kaikki menee hyvin, myös mahdollisesti Itä-Suomesta kaupunki tai pari. Roadtrip kiinnostaisi myös.
- Ulkomaille en lähde Tallinnaa ja Tukholmaa kauemmas, ellen sitten päätä kuitenkin lähteä mukaan Müncheniin. Englanti saa näillä näkymin jäädä tältä vuodelta.
Tässä siis meikäläisen reissusuunnitelmia ensi vuodelle! Minkälainen matkavuosi 2018 on teille, vai pysyttelettekö ihan kotosalla?
Oulu, elokuu 2017 |
Kivoja suunnitelmia:) munchen on oma lemppari oon käynyt siellä 3kertaa ihana kaupunki:) ite lähden heti tammikuusta moikkaamaan kavereita floridaan mutta muuten en vielä tiedä varmaan kotimaassa tulee käytyä toivottavasti ainakin turku ja tampere!
VastaaPoistaOi, Florida kuulostaa kyllä ihan mahtavalta suunnitelmalta! :D Siellä on kyllä varmasti ihana keli verrattuna tähän jatkuvaan vesisateeseen ja niitä seuraaviin tappopakkasiin. Pidä hurjasti hauskaa siellä!
PoistaVaadin päästä mukaan muumimaahan!!
VastaaPoistaTervetuloa vaan! :'D
Poista