Amigo the Devil oli, jälleen kerran, aivan uskomaton kokemus. Mä itkin ja nauroin, huusin ja tanssin, ja koko keikkapaikka oli täynnä muita, jotka tunsivat samoin. Settilista oli mieluinen, vaikkei Danny esittänytkään limpibiisejäni Quiet as a Ratia tai Dahmer Does Hollywoodia. Listalle mahtui kuitenkin hyvä sekoitus uutta ja vanhaa tuotantoa, julkaistuja ja ennenkuulemattomia biisejä.
Keikan päätteeksi Danny tuli banjoineen keskelle yleisöä, ja viimeisen biisin jälkeen hän livahti takahuoneen puolelle. Dannylla on yleensä tapana tulla keikan jälkeen juttelemaan ihmisille, mutta koska keikkapaikka suljettiin heti keikan jälkeen, en itse ehtinyt käydä moikkaamassa. Olisin halunnut päästä kertomaan, kuinka paljon Dannyn musiikki minulle merkkaa, ja kuinka paljosta oon selvinnyt sen avulla, mutta jääköön se ensi kertaan.
Lämppärinä toimi minulle ennestään melko tuntematon Nate Bergman, Washington DC:stä kotoisin oleva laulaja/lauluntekijä. Esitys oli tyyliltään "mies ja kitara", ja tykästyin hurjasti Naten musiikkiin. Mielestäni Nate oli aivan täydellinen lämppäri, sillä musiikkityyliltään hänen musiikkinsa ei poikennut paljoakaan ATD:n vanhemmasta tuotannosta, ja onnistui siten luomaan juuri oikeanlaisen tunnelman tulevaa keikkaa varten.
Olipa hieno kuvaus keikasta! Amigo the Devilin esiintyminen vaikuttaa aina tunteikkaalta ja mukaansatempaavalta kokemukselta. Harmi, ettet ehtinyt juttelemaan Dannyn kanssa keikan jälkeen, mutta onneksi musiikin voima kantaa. Myös Nate Bergman kuulostaa kiinnostavalta löydöltä lämppärinä. Kiitos, että jaoit tämän upean keikkakokemuksen – sait minut odottamaan seuraavaa mahdollisuutta nähdä hänet livenä!
VastaaPoista