7. elokuuta 2017

Lontoo, Lontoo!

Mun lempipaikka maailmassa on Westminster Bridge Lontoossa, ihan Big Benin vieressä. Kun kävin siellä ensimmäistä kertaa elokuussa 2013, mä muistan ajatelleeni, että täällä mulla on hyvä olla. Mä olin silmittömän rakastunut ihan ensi hetkestä alkaen; mä olin aivan lääpälläni suurkaupunkiin, jonka kadut kuhisivat ihmisiä ja takseja, jonka ilma haisi pakokaasulta ja merilevältä, jonka yössä kaikui autojen moottorien hurina ja ihmisten puheensorina.




Elokuussa 2013 Lontoossa vietetyn viikon jälkeen mun oli pakko päästä takaisin. Mä palasin kotiin elokuussa 2014, ja vein Murun mukanani elokuussa 2015. Onko edellisestä matkasta todella jo kaksi vuotta? Tuntuu niin kaukaiselta.

Mun Facebook on ollut viimeisen viikon täynnä kuvia Lontoosta kolmelta eri vuodelta, ja joka päivä mä olen kuollut vähän sisältä. Toki mä oon matkustellut muuten paljon, kotimaassa ja lähimaissa, mutta mikään ei oikein oo täyttänyt Lontoon kokoista aukkoa mun sydämessä. Hitto, mä varmaan muuttaisin sinne, ellen mä pelkäisi kuolevani terrori-iskussa niin kovasti. Mä matkustelisin sinne jatkuvasti, ellei hotellissa yöpyminen siellä olisi niin kallista, koska lennothan eivät ole kuin satasen sinne ja takaisin, jos valitsee matkapäivät hyvin. Voi, mä todellakin matkustelisin.



Mä oon pitkän aikaa suunnitellut, että lähtisin pitkäksi viikonlopuksi Lontooseen. Kolmen, neljän päivän reissuun ei tarvitsisi säästää hulluna rahaa. Lisäksi mä oon niin onnellisessa asemassa, että mun entinen lukiokaveri opiskelee tätä nykyä Lontoossa, ja on luvannut majoittaa mua, jos joskus päätän haluta tulla kylään. Mä oon viimeisen vuoden jahkaillut, mennäkö vai ollako menemättä, nyt ois rahaa muttei oikein olis, kissa ja koira ja Muru pitäis hoitaa, joulukin tulee ja kohta on jo kesäloma, mitä jos, kunnes mä vihdoin ja viimein tein päätöksen.



Hei kaikki, mä lähden lokakuussa neljäksi päiväksi Lontooseen!

5 kommenttia :

  1. Ihanaa, että lähdet! Silloin täytyy lähteä, kun siltä tuntuu ja kunhan vain on rahaa siihen. Uskon että tulet nauttimaan ajastasi noina neljänä päivänä.

    Mulla on hieman samanlaisia fiiliksiä sitten taas Tokiosta. Varmasti muuttaisin sinne, jos se olisi yhtä helppoa kuin muuttaa Suomen sisällä. Tokiossa ollessa tuntui kuin olisi ollut kotona, vaikka olinkin vaivaiset kaksi viikkoa siellä. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö johonkin kaupunkiin voisi kiintyä. Mä ajattelin myös lähteä ensi vuonna reissuun Tokioon ja ehkä Kiotoonkin, en millään jaksaisi venaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon niin fiiliksissä sun reissusuunnitelmistas! Toivottavasti säkin pääsisit mahdollisimman pian takaisin Japaniin.

      Mä niin tiiän ton olon, mä sanonkin tosi usein Lontoota kodiksi, ihan vaan koska se fiilis mikä siellä on on aivan uskomaton ja paluu Suomeen tuntuu enemmän ikävältä kuin kivalta virkistävän loman jälkeen. Oon ihan fiiliksissä omastakin reissustani, aion kyllä ottaa kaiken ilon irti siitä viikonlopusta, jonka siellä oon!

      Poista
  2. Voi ihanaa kun lähdet! Lontoo on ollut mun lemppari kaupunki kans vuosia, eikä siihen koskaan kyllästy, vaikka siellä paljon käynkin. Mä odotan innolla tulevia postauksia, sillä on aina kiva kuulla mitä muut ovat siellä tehneet ja nähneet, niin voi saada ideoita omiinkin reissuihin ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mä yritän kasata ainakin yhden postauksen Lontoosta! :D En oo koskaan ennen siellä syksyllä käynyt, saa nähdä mitä siellä on silloin tehtävää!

      Poista
  3. Oi, Lontoo! Kuulostaa kyllä ihan huikealta kaupungilta, enkä ole koskaan kuullut kenenkään suomalaisen sanovan mitään pahaa siitä matkakohteena. Täytyy kyllä itsekin jonain päivänä lähteä tutustumaan brittien kulttuuriin ja etenkin nähdä tuo Bakerstreet! Hyvää matkaa!

    VastaaPoista