AVOINNA
Ti, to-su: 11:00-18:00Ke: 11:00-20:00
Osoite: Mannerheimintie 34, 00100 Helsinki
Saapuminen: Kampin bussi-terminaalilta ja metroasemalta, sekä päärautatieasemalta n. 10 minuutin kävely, tai ratikoilla 4 ja 10 pysäkki "Kansallismuseo".
Marraskuun lopulla kävin työkaverini Millan kanssa tutustumassa Kansallismuseon uuteen vaihtuvaan, Väli- ja Etelä-Amerikan muinaiskulttuureja käsittelevään näyttelyyn Maailma, jota ei ollut. Lokakuussa 2019 avattu näyttely kertoo laajasti 2500eaa. - 1500jaa. vallinneista korkeakulttuureista, kuten asteekeista, misteekeistä, mayoista ja inkoista. Näyttelyn esineistö on lainattu italialaisten Giancarlo ja Inti Ligabuen yksityiskokoelmasta ja pitää sisällään muun muassa keramiikkaa, tekstiilejä, kultakoruja ja veistoksia.
Kansallismuseon vaihtuvien näyttelyjen tila on suhteellisen pieni pysyvien näyttelyiden tiloihin verrattuna, mutta saimme Millan kanssa kulutettua lähes kolme tuntia pelkästään tätä näyttelyä ihmetellen. Luettavaa ja katsottavaa oli paljon, mutta tiedon määrästä ei tullut kuitenkaan tullut informaatioähkyä; jokaista kulttuuria oli käsitelty juuri sopivasti, ja esineistö oli valittu monipuoliseksi ja kiinnostavaksi. Tekstien ja esineiden lisäksi näyttelyssä oli käytetty hyväkseen valokuvia ja videoita.
Oikeastaan loppupäivä meni tätä näyttelyä muistellessa ja siitä jutellessa tavalla tai toisella - joko sisällön tai yleisen toteutuksen vuoksi.
Kansallismuseoon ei valitettavasti myydä erikseen vaihtuvien näyttelyiden lippuja, vaan sisältyy samaan 12€ (tai 9€, jos on opiskelija, työtön, varusmies, etc) lipunhintaan. Meitä tämä ei kuitenkaan haitannut, vaan pidimme yksimielisesti näyttelyä koko 12 euron arvoisena. Joka perjantai kello 16-18 välisenä aikana voi kuitenkin käydä katsomassa tämänkin näyttelyn ilmaiseksi!
Maailma, jota ei ollut on avoinna Kansallismuseossa 15.3.2020 asti.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti