9. lokakuuta 2023

On ollu vähä rankkaa mut iha vähä vaan

Moikkelis moi!

Tuntuu vähän siltä, että jokainen postaus, jonka oon kirjottanu maaliskuun 2020 jälkeen, on ollut pikainen kuulumisten kertominen, jonka jälkeen oon taas kadonnut vuodeksi. Mulla on kuitenkin takana reissuja, keikkoja, museokäyntejä ja kavereiden kanssa vietettyjä peli-iltoja - miksen siis oo ollut aktiivisempi?



Lyhyt vastaus on, että Instagramin päivittely on nopeampaa ja helpompaa. Mun ei tarvi miettiä, mitä haluan sanoa, miten haluan kuvani asetella, ja se, minkä mun Insta-postit häviää kuvanlaadussa ja sisällössä, ne voittavat käytännöllisyydessä. Oon yhä täyspäiväisesti töissä ja teen 99% iltavuoroja, ja kun siihen on yhdistänyt viimeiseen vuoteen mahtuneet isot menetykset, opiskelun, keväällä käymäni riparin, kesän aikana tapahtuneen muuton, valmistumisen, ja isommat ja pienemmät seikkailut Suomessa ja muualla maailmalla, mulla ei ole oikein ollut aikaa tai energiaa blogin pitämiseen. Nyt oon kuitenkin saanut taputeltua oikeastaan kaiken, ja voin keskittyä täysillä vain työntekoon, joten oon ajatellut bloggaamisen pariin palaamista, jotta saisin edes jotain töiden ulkopuolista elämää.



Mulla on parhaillaan menossa armoton vanhojen kuvien läpikäynti ja muokkaaminen, ja hei, olenpa muokannut blogia varten niitäkin kuvia, joita en Instaan ole syystä tai toisesta postannut! Luvassa on siis myös ennennäkemätöntä materiaalia. 😉

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti