Aikuisiän autismidiagnoosi

​Oon aina pyrkinyt olemaan tosi avoin kaikista mielenterveyteen edes hatarasti liittyvistä jutuista, ihan vain koska en koe, että niissä olisi mitään hävettävää. Oon puhunut vuosia sitten myyttisistä mielenterveysongelmista, ja oon varmaan joissakin muissa postauksissa maininnut, että mulla on joitakin vuosia sitten todettu tyypin 2 kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Tän päivän postaus ei kuitenkaan johdannostaan huolimatta suoraan liity mielenterveysongelmiin, vaan korkeintaan sivuaa niitä ja toimii ehkä osin vaikuttavana tekijänä. Mulla nimittäin todettiin viime joulukuussa f84.9 määrittämätön lapsuusiän laaja-alainen kehityshäiriö (autismikirjon häiriön piirteet). Jokunen vuosi sitten olisin vielä saanut Aspergerin oireyhtymän diagnoosin, ja ehkä joskus tulevaisuudessa diagnoosini tarkentuu uuden ICD-luokituksen myötä nimenomaan autismikirjon häiriöksi. Oon käynyt läpi psykologiset tutkimukset autismikirjon häiriön kartoittamiseksi jo 2013, jolloin psykologin mielestä kriteerit täyttyivät, mutta lääkäri oli asiasta eri mieltä. Joulukuinen diagnoosi ei siis tullut yllätyksenä, mutta koen sen helpottaneen omaa olemistani huomattavan paljon, vaikka olenkin ennen sitä elänyt jo kymmenen vuotta aivan samalla tavalla kuin nyt. Olen ollut opiskelu- ja työelämässä piirteistä hyvin avoin, ja koen, että ne on huomioitu ja otettu vakavasti kummassakin.



No miten mun mielenterveysongelmat tähän liittyvät? Siten, että muun muassa mullakin diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ahdistuneisuusiriö, erilaiset unihäiriöt ja poikkeukselliset ruokailutottumukset ovat todella yleisiä rinnakkaisdiagnooseja, eli samanaikaishäiriöitä autismikirjon häiriön kanssa. Tätä kutsutaan monihäiriöisyydeksi, ja 54,8-94% autismikirjon häiriön henkilöistä on vähintään yksi psykiatrinen samanaikaishäiriö. Muita samanaikaishäiriöitä ovat esimerkiksi ADD ja ADHD, erilaiset persoonallisuushäiriöt, selektiivinen mutismi eli valikoiva puhumattomuus, skitsofrenia, päihdehäiriöt, masennus, PTSD ja tic-häiriöt, eli tahattomat, toistuvat lihasliikkeet (nykiminen) ja ääntely. Mulla esiintyy viimeksi mainittuja jonkin verran erityisesti väsyneenä tai kovasti kuormittuneena, ja mun yleisimpiä tic-oireitaan on pään nykiminen oikealle, käsivarsien koukistaminen tai käden puristaminen nyrkkiin. Pääosin onnistun esimerkiksi töissä ollessani ”pidättämään” nykimistä, mutta esimerkiksi aamuisin yövuoron jälkeen saatan nykiä niin kovin, että se häiritsee nukahtamista. Mä oon itse oikeastaan vasta viimeaikoina oppinut, että mun mielialahäiriöni ja autismini todella kulkevat käsi kädessä, ja mun maaniset vaiheeni ja erityismielenkiinnonkohteeni toimivat herkästi toisiaan ruokkivana noidankehänä, enkä oikein aina tiedä, mihin mania päättyy ja mistä ekkot alkavat. Nykyään mulla on kuitenkin lääkitys niin hyvällä mallilla, että mun mielialani on todella tasainen ja ekkot eivät samalla tavalla hallitse elämää, vaikka iso osa mun arkeani ovatkin.



Mulla on tosi intensiivisiä erityismielenkiinnonkohteita, eli ekkoja, jotka värittävät mun arkeani. Moni on varmaan huomannut, että viime vuoden puolella Euroviisut ja eri euroviisuartistit olivat kovassa huudossa. Mun muita lähivuosien ekkojani ovat olleet muunmuuassa Red Dead Redemption, sarjamurhaajat, Stranger Things, toinen maailmansota ja holokausti, sekä Thomas Harrisin Uhrilampaat ja sen ympärille rakentunut franchise, erityisesti NBC:n televisiosarja Hannibal. Voisin puhua näistä tuntikausia, ja onnea on ystävät jotka ainakin esittävät jaksavansa kuunnella. Ekkojen suurin varjopuoli ainakin mun kohdallani on se, että suurin osa niistä liittyy johonkin populaarikulttuurin tuotokseen, ja mulla saattaa olla esimerkiksi useampi painos samasta kirjasta, tai jonkun bändin koko tuotanto CD-levyinä tai c-kasetteina, vaikka Spotifysta kuulisi ne kuukausimaksulla. Mulla siis kuluu mun kokoelmieni haalimiseen jonkin verran rahaa, ei mitään älyttömiä summia, mutta kuitenkin.

Tutkimukset kestivät yhteensä kuusi viikkoa, joiden aikana mulle tehtiin läjä erilaisia tutkimuksia ja haastatteluja. Samalla tehtiin arviointia mahdollisen persoonallisuushäiriön vuoksi, mutta tutkimukset osoittivat, ettei minulla sellaista ole useampien lääkäreiden epäilystä huolimatta. Käytettyjä tutkimusmetodeja olivat haastattelu, havainnointi, WAIS eli Wechsler Adult Intelligence Scale jolla mitataan kognitiivista suoriutumista, WMS eli Wechsler Memory Scale, jolla mitataan muistia, REY eli Rey-Osterrieth Complex Figure tai ROCF, jolla mitataan toiminnanohjausta, WCST eli Wisconsin Card Sorting Test, jolla mitataan abstraktia ajattelua, AQ eli Autism Spectrum Quotient, eli itsearviointi, jolla arvioidaan tarvetta tutkimuksiin, Oulu Asperger, jolla kerätään tietoa erityisesti aikuisilta, joilla on tarvetta autismikirjon tutkimiseen, sekä lähihaastattelu, johon osallistui minun tätini.

Kognitiivisissa tutkimuksissa suoriutumiseni oli kauttaaltaan vahvaa, erityisesti kielellisen ilmaisun osalta. Muistitoiminnot todettiin keskitasoa paremmiksi, ja erityisen vahvaksi tarinallisen aineen muistaminen. Tutkimuksissa nousi myös esiin poikkeavuutta sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja intensiivisiä erityismielenkiinnonkohteita, joista mainitsinkin jo aiemmin. Tutkimukset osoittivat myös vahvaa kyvykkyyttä itsereflektioon, jota diagnoosin asettanut psykiatri piti erittäin poikkeuksellisena. Siitä huolimatta psykiatri näki aiheelliseksi asettaa minulle diagnoosin. Diagnoosini tuli näkyviin jouluaattona 2023.



Diagnoosi ei varsinaisesti muuttanut mun elämääni mitenkään, koska oon tiennyt niin kauan, etten oo neurotyypillinen. Oon kuitenkin huomannut, että mun maskaaminen on vähentynyt. Maskaamisella tarkoitetaan nepsy-piirteiden peittelemistä ja neurotyypillisen esittämistä. Se on tavallaan tosi kaksipiippuinen juttu, koska koen, että mulle läheiset ihmiset hyväksyvät mut sellaisena kuin olen, eivätkä häiriinny siitä, etten aina katso silmiin tai höpisen omista ekkoistani. Samaan aikaan kuitenkin koen olevani todella raskasta seuraa nimenomaan sen vuoksi, etten maskaa enää samalla tavoin kuin ennen. Etenkin peruskouluaikoina yritin tosi kovasti sopeutua joukkoon ja olla kuin muutkin lapset ja teinit, ja mua pidettiin todella raskaana ja outona ihmisenä sen vuoksi.

Mulla on taustalla pitkä historia kiusatuksi ja jopa hyväksikäytetyksi tulemisesta, sillä en osannut tulkita ihmisten todellisia tarkoitusperiä. Mulla esimerkiksi oli peruskoulussa "ystävä", joka oli kanssani tekemissä yläasteella vain siksi, että vanhempamme tunsivat toisensa ja olivat ala-asteella ilmoittaneet, että meistä tulee varmasti ystävät. Todellisuudessa minut koettiin lähinnä ärsyttävänä ja takertuvana, eikä minulle jäänyt peruskouluajoilta yhtäkään kaveria, joiden kanssa olisin ollut missään tekemisissä edes ammattilukion aloittaessani, puhumattakaan siitä, että olisimme nykyään edes puheväleissä.



Oon kuitenkin kaiken kaikkiaan tyytyväinen elämääni nyt. Mulla on paras ystävä, jonka kanssa ollaan ainakin toisinaan kiinnostuneita samoista asioista, ja jos emme ole, teemme pitkiä Powerpoint-esitelmiä toisillemme. Mulla on kaveriporukka, jotka hyväksyvät mut kaikkine outouksineni ja joiden seurassa mulla on niin turvallinen olo, ettei mun tarvitse muistaa maskata. Nykyään maskaan oikeastaan enää vain töissä, enkä sielläkään mitenkään perusteellisesti, sillä oon ympäristössä, joka ymmärtää ja hyväksyy mut ja mun nepsy-piirteeni.